Oppimistyylit ovat elämäntyylejä
Olet ehkä törmännyt tilanteisiin, joissa et voi sietää toisen ihmisen käytöstä. Ihmiset käyttäytyvät eri tavoin, koska jokaisella on oma luontainen tyyli toimia. Kun alat ymmärtää analyyttisiä ja kokonaisvaltaisia elementtejä ja niistä koostuvia erilaisia tyyliyhdistelmiä, alat ymmärtää, miksi ihmiset toimivat, miten toimivat. Tässä kirjoituksessa Barbara Prashnig kertoo esimerkkejä arkielämän tilanteista, joissa ihmisten tyylierot tulevat esille sekä siitä, miksi ihmisen on tärkeää tunnistaa omat biologiset ominaisuutensa.
Erilaiset toimintatavat ärsyttävät, tiedätkö miksi?
Oletko huomannut, että ihmisten erilaiset tavat tehdä jokin asia, voi aiheuttaa ärtymystä? Esimerkiksi, kun puolisosi ei noudatakaan tekemääsi ostoslistaa, vaan on taas unohtanut sen kotiin ja tuo kaupasta kaikkea muuta. Meillä kaikilla on luontainen tapamme tehdä asioita ja siihen vaikuttavat myös opitut seikat. Eikö olisikin hienoa oppia tunnistamaan ympärillä olevien ihmisten luontaiset toimintatavat sekä syyt niiden taustalla, jotta erilainen toiminta ei enää aiheuttaisi ärtymystä itsessä?
Oppimistyylit ovat elämäntyylejä
Olet ehkä törmännyt tilanteisiin, joissa et voi sietää toisen ihmisen käytöstä. Ihmiset käyttäytyvät eri tavoin, koska jokaisella on oma luontainen tyyli toimia. Kun alat ymmärtää analyyttisiä ja kokonaisvaltaisia elementtejä ja niistä koostuvia erilaisia tyyliyhdistelmiä, alat ymmärtää, miksi ihmiset toimivat, miten toimivat. Tässä kirjoituksessa Barbara Prashnig kertoo esimerkkejä arkielämän tilanteista, joissa ihmisten tyylierot tulevat esille sekä siitä, miksi ihmisen on tärkeää tunnistaa omat biologiset ominaisuutensa.
Epäonnistuminen on lahjakkaalle lapselle kuin maailmanloppu
Tässä kirjoituksessa oppimistyylianalyysin (LSA) kehittäjä Barbara Prashnig kertoo, millaisia haasteita lahjakas lapsi käy läpi sekä ennen kaikkea, miten vanhemmat voivat auttaa lastaan näissä haasteissa.
Mitä eroa on lahjakkaalla ja ylisuorittavalla opiskelijalla?
Tässä kirjoituksessa oppimistyylianalyysin (LSA) kehittäjä Barbara Prashnig kertoo, mitä eroa on lahjakkaalla ja ylisuorittavalla opiskelijalla.
Oppimistyylit ja kokeet
Oppimistyylianalyysi (LSA) perustuu tieteelliseen tutkimukseen ja sen tarkoituksena on selvittää oppilaan yksilöllinen ja ainutlaatuinen tyyli oppia. Analyysin tulokset kertovat, millaiset opiskelutavat oppilaalle sopii sekä millainen oppimisympäristö ja -olosuhteet tehostavat hänen oppimistaan. Tässä kirjoituksessa selviää, mitä LS-analyysin kehittäjä Barbara Prashnig ajattelee henkilökohtaisten oppimistyylien tärkeydestä kokeissa menestymisen näkökulmasta.