-

"Kehittämällä itseämme vahvuuksia hyödyntäen, lisäämme energiaa ja positiivisuutta kehitysprosessiin." - Lue Lauran teksti itsensä kehittämisestä

Blogi Yhteistyöartikkelit
0 kommenttia

Sertifioitu WSA & TSA asiantuntija Laura Ihatsu kertoo blogitekstissään ajatuksia aistivahvuuksien tunnistamisesta oman hyvinvoinnin kannalta.

"Nyt se on virallista: Minusta valmistui koronan aikana WSA & TSA asiantuntija. Viimeiset puoli vuotta ollaan jumppailtu intensiivisesti aivojen toimintaa ja sitä miten henkilökohtaisten biologisten vahvuuksien tiedostaminen on avain jaksamiseen, hyvinvointiin sekä merkityksellisyyden tunteeseen. Synnymme tänne erilaisten vahvuuksien ja ominaisuuksien kanssa, ja silloin kun pääsemme toimimaan näiden lahjojen kautta, elämä ei enää tunnu raskaalta raatamiselta vaan enemmänkin energisoivalta mahdollisuuksien matkalta.

Itselle on ollut hyvin avartavaa tiedostaa oma luontainen tapani prosessoida informaatiota ja ajatella. Lisäksi olen ymmärtänyt miten äärimmäisen tärkeää on tunnistaa omat aistivahvuudet, sillä aistit on se väylä, joiden kautta kokemukset ja informaatio siirtyy todellisuuteemme. Silloin kun toimimme biologisten vahvuuksiemme mukaan, aivomme tuottavat energiaa ja mielihyvää. Silloin taas kun toimimme niitä vastaan, se kuluttaa meitä. Tästä syystä vaakakuppi tulisikin pitää tietoisesti aina positiivisen puolella. Muuten ajaudumme ylikuormitustilaan ja pahimmassa tapauksessa loppuun palamiseen.

Tulemalla tietoisiksi omista vahvuuksista, voimme alkaa kehittää myös heikompia osa-alueita itsessämme. Silloin kun kehitämme itseämme vahvuuksiamme hyödyntäen, lisäämme energiaa ja positiivisuutta kehitysprosessiin. Aivot ovat plastinen elementti ja niissä piilee loputon potentiaali, kunhan opimme käyttämään niitä oikein!"

Laura Ihatsu

Sertifioitu WSA & TSA-Asiantuntija

FEEL Wellness & Training