-

Onko sinulla konkreettisia työvälineitä vaikuttaa ennakoivasti nuorten työssä jaksamiseen? lue Paulin blogiteksti

Blogi Yhteistyöartikkelit
0 kommenttia

Näen entistä kirkkaammin, millaista työympäristöä tai sosiaalisia tilanteita olisi hyvä välttää uusien ja vaikeiden asioiden käsittelemisessä. Työtyylianalyysin kautta olen alkanut tarkastelemaan itseäni uudella tavalla ja sertifioituna työ- ja opetustyyli (TSA) asiantuntijana haluan hyödyntää osaamistani tulevissa koulutuksissa. Menetelmän avulla pääsin entistä paremmin käsiksi sekä tiimien että yksilöiden vahvuuksiin, mieltymyksiin ja joustavuuteen/joustamattomuuteen.

Työ kuormittaa eri tavalla kuin ennen. Se on yksinäistä, vaatii sopeutumista ja uuden oppimista. Johtamisen avainkysymys on, miten tunnistamme ja johdamme tunteita, kun tapaamme toisiamme vain kuvaruudun välityksellä. Työtyylianalyysin (WSA) avulla saadaan tietoa ja konkreettisia työkaluja juuri näihin työelämän uusiin haasteisiin. Työtyylianalyysit mahdollistavat tiimien joustavan ja kaikkia osallistavan tavan toimia. Lisäksi sen avulla voidaan vaikuttaa, konkreettisesti ja ennakoivasti, nuorten työssä jaksamisen kysymyksiin niin yksilön, tiimien kuin johtamisen tasolla. Työtyylianalyysi mahdollistaa yksilö-, ja tiimikohtaiset analyysit.

Työtyylianalyysi (WSA) on johtamisen ja ohjaamisen menetelmä, jossa on 53 tuottavuuteen, hyvinvointiin, motivaatioon ja käytökseen vaikuttavaa elementtiä. Analyysi kertoo henkilön biologiset suorituskykyindikaattorit, opitut toimintamallit ja sekä stressifaktorit. Menetelmän tuloksia hyödynnetään työelämän rakennemuutosten ja organisaatioiden johtamisen kaikilla tasoilla - Suomessa ja kansainvälisesti.

Olen toiminut yli 15 vuotta erityistyöllistymisen asiantuntija- ja kehittämistehtävissä. Tällä hetkellä työskentelen koulutus- ja työllisyysasiantuntijana Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiössä. Tavoitteenani on edistää työelämän Design for All -ajattelua, joka mahdollistaa kaikille työnhakijoille yhdenvertaisen ja saavutettavan työn hakemisen ja tekemisen mahdollisuudet. Tarjoan koulutus-, valmennus- ja konsultointipalveluita koulutus- ja työllisyysalan asiantuntijoille sekä yritysten johdolle ja henkilöstölle (HR ja HRM). Toimenkuvaan kuuluvat myös asiatuntijaluennot, keynote-puheenvuorot sekä koulutukset mm. työvalmennuksen erikoisammattitutkinto-opiskelijoille (EAT). Takana on satoja koulutuksia ja valmennuksia tuhansille ihmisille. Uskallan sanoa, että hallitsen hyvin sen, mitä tällä hetkellä teen.

Pauli Leinonen

Sertifioitu WSA & TSA asiantuntija

Koulutus- ja työllisyysasiantuntija